Elämäni takiaisena

Ja kun sä lähdit

ilta pimeni yöksi.

Lähdit yksin,

kenties

näit yön yli

aamun kajon,

talven taittuvan

kevääksi.

Metsän poika

vierelläsi

anisviinapullo ja Tapio.

Kun sä tulit vastaan

oli yö jatkunut pitkään.

Aamun kajo hetken siinä,

kun otit kädestä kiinni.

Aamuyön pimeimmät tunnit

kuitenkin

vielä edessä.

turkulaine. lyhyehkö naishenkilö. huumorintajuinen.
asialliset yhteydenotot omalla vastuulla takiaishelmainen@gmail.com.

Ajauduin vakavasti sarjakuvien pariin ollessani kymmenisen vuotta sitten kotiäitinä kaksosten kanssa. En ehtinyt enkä jaksanut lukea kirjoja, mutta en silti halunnut päästää irti niistä uusista maailmoista, tarinoista ja oivalluksista, joita kirjat tarjoavat. Olisin myös halunnut piirtää ja maalata, käydä taidenäyttelyissä ja -tapahtumissa, mutta enhän mä mihinkään muualle oikein kotoa päässyt kuin ruokakauppaan (ja sinnekin vasta väsyneen ja pitkällisen “ääh, pitää vaihtaa yöpuku johonkin soveliaampaan asukokonaisuuteen”, “missä toinen kenkä”, “missä avaimet”-performanssin jälkeen). Halusin voida samaistua, eriytyä, hämmentyä, yllättyä… kokea tunteiden ja ajatusten erilaisia värisuoria kertomusten ja kuvien kautta. Kokeilin ensin runojen lukemista, mutta ne olivat monesti niin vertauskuvallisia ja hienoja, että eihän mun imetys- ja yövalvomisdementian haperruttama mieleni niistä saanut tolkkua. Sitten, kuin johdatuksesta ikään, ilmestyi käsiini Tiina Pystysen “Ystävänä yksinäisyys”-runokuvateos. Siinä se oli: tapa ilmaista sekä sanoin että kuvin samanaikaisesti, niin lyhyesti ja moniulotteisesti, että minäkin ehdin ja jaksoin lähteä mukaan!

Tiina Pystysen rinnalle löysi Joanna Rubin Dranger ja lasteni kasvaessa (eli yöunien kohentuessa ja lähes tavanomaisen mielialan ja kognitiivisen kapasiteetin palautuessa) ja kirjaston oven auetessa tiheämmin moni muu sarjakuva/kuvataiteilija. Löysin Tove Janssonin “Muumi”-sarjakuvat uudelleen, Kati Kovácsin työt ja Grönroos&Rantion “Pieniä julmia tarinoita”.  Viimeisimpiä ihastuksiani ovat Anne Muhosen ja Tiitu Takalon sarjakuvat. Niin, ja Marjane Sartrapi. Katja Tukiainen. Hitto, on niitä kyllä sata muutakin. Eikä ne kaikki oo naisia. Auts. Pertti Jarla!

No joo. nyt mä jaksan lukea jo romaaneitakin. Mut ei sit yli 400 sivuu pliis.

No, tässä se on, mun eka sarjakuvasivu. Lyijykynä, vesiväri ja tussi. Skannattu, vähän epätasainen kuva, mutta en malta nyt enää odottaa!